tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kesä

Maddy, Pöffi-äiti & Lumi-sisko

Nyt ovat jääneet blogin päivitykset vähän vähälle, tässäpä sitten tiivistys Maddyn kuulumisista viimeiset parin kuukauden ajalta.

Ronda & Maddy
Maddy viihtyy hyvin kesäaikaan ulkona takapihan puolella, silloin kun se sinne lasketaan. Tosin Maddyllä on vahtia omaa pihaa, joten naapurit joutuvat jonkin verran sietämään räksyttävää karvakerää, joka painelee pitkin aidanviertä sille tuntemattomien henkilöiden kävellessä ohitse. Isäni luona tämä kyllä herättää vain suurta hilpeyttä naapureissa, kun pieni valkoinen pallo yrittää urheasti ilmoittaa tunkeutujien lähestymisestä. Myös muiden koirien haukku tai jokin epätavallinen ääni saa Maddyn välillä haukkumaan.

Isäni pihasta ei muutamaa sivua ole aidattu ollenkaan, mutta Maddy on aika hyvin kesän mittaan oppinut, ettei naapurin puolelle saa juosta. Se osaa jo pysähtyä oman pihan rajalle lähestulkoon aina. Kyllä tämä tästä. Yksin Maddy ei tosin pihalla saa olla, ettei se saa mitään tyhmää ideaa lähteä sieltä tutkimaan suurta maailmaa itsekseen.

Maddyn ekat juoksut ovat myös alkaneet, 22. pv joten koirapuistoon ei ole nyt hetkeen asiaa.

Haukilahden koirarannallakin Maddy on kerennyt kerran kesän kuluessa käydä testaamassa uimataitojaan. Rohkeasti se kyllä meni veteen, vaikkei uiminen ihan vielä niin sulavasti onnistunutkaan. Se oli Maddyn mielestä hyvin jännä juttu, se uiminen.

Punkkeja Maddyllä ei ole ollut ollenkaan sitten toukokuun, jolloin ensimmäinen ja viimeinen punkki löytyi sen korvasta ennen punkkilääkkeen laittamista. Sittemmin ei ole kyllä yksikään punkki löytänyt tietään Maddyn karvoihin ja hyvä niin. Toivottavasti niitä ei löydy tulevaisuudessakaan.

Kuvia on taas tullut otettua runsain mitoin, voitte käydä niitä ihailemassa täältä: http://puudelipoksi.kuvat.fi
Kuvia on tulossa kesän myötä sinne lisää, kunhan vain saan ladattu.
Lähestulkoon kaikki kuvat ovat (c) Mirka N. ja niiden luvaton käyttöönotto on kiellettyä. Kuvissa esiintyvien koirien omistajat saavat toki kopioida kuvat itselleen jos haluavat :)

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Nutro Puppy Show & muuta

Huhhuh, on blogin päivittäminen jäänyt nyt vähän vähälle. No, tässäpä sitten ihan mukavasti uusimpia kuulumisia:)



Ensimmäiseksi: Nyt on ensimmäinen pentunäytte
lykin takana! Maddy oli ilmoitettu mukaan Nutro Puppy Show'hun, joka pidettiin PetExpon yhteydessä Pasilan Messukeskuksessa. Se olikin sitten erittäin jännittävä paikka, Maddy ei olisi millään jaksanut keskittyä siivosti kävelemiseen, vaan pomppi aluksi näyttelyhihnan päässä kuin mikäkin kumipallo. Onneksi se asettui vähän sitten kehään mentäessä, ja käveli siellä suurin piirtein niin kuin pitäisi. Ainakin tuloksista päätellen ei se ihan metsään mennyt, sillä Maddystä tuli ROP-pentu ja se sai myös KP:n. Erinomainen tulos ekasta pentunäyttelystä :)




Tuomarina Marja Kurittu:
"Erinomainen tyyppi, hyvä pää ja ilme, erinomainen etuosa, runko ja kulmaukset. Hyvälaatuinen turkki, liikkuu reippaalla askeleella. Miellyttävä luonne".

Näyttelyissä esiintynyt kaunis turkki on vaihtunut hieman räjähtäneeseen kotilookiin taas, kuvista katsoen voitte ehkä päätellä, mistäs tällainen muodonmuutos johtuu. Lisää kuvia osoitteesssa http://puudelipoksi.kuvat.fi/kuvat/2011%20Huhtikuu/











sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Takkukausi alkakoon

Nyt kun olen saanut läppärini taas toimimaan, on aika vähän päivittää taas Maddyn kuulumisia. Kuvia ette nyt vielä saa nähtäväksi, niitä tulee sitten jossain vaiheessa taas :)

Mutta tosiaan, neidiltä on kaikki maitohampaat jo lähteneet, ja okeastaan ainoastaan kulmurit sekä yksi etuhammas täytyi käydä eläinlääkärin luona otattamassa pois. Muut lähtivät aika kivasti ihan itsekseen. Myöskin takkukausi osoittaa alkamisen merkkejä, Maddyltä on alkanut löytyä pikkuisia takkuja kainaloiden läheltä ja rintakehästä heti, kun harjaamisessa on päivä pari väliä. No, ei kun harja vain käteen ettei pääse sen suurempia takkuja syntymään. Varsinkin kun karvaa Maddyltä löytyy aika paljon (paitsi niskasta). Pesuun ja föönaukseenkin menee nykyään enemmän aikaa, kun kuivattavaa on enemmän kuin kuukausi pari sitten.

Maddy on myös sisäistänyt hyvin haukkumisen jalon taidon. Sillä on kamala vahtiminen päällä jatkuvasti, eli siis se haukkuu kaikkia ulkoota kuuluvia ääniä. Sekä pimeällä myös vastaantulevia isompikokoisia ihmisiä.

Muuten Maddy käyttäytyy yleensä ihan siivosti, se on suurin piirtein sisäsiisti eikä yritä enää jahdata autoja (paitsi joskus). Eiköhän tuostakin vauvasta tule vielä joku päivä kunnon koira :)

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Elämää

Maddy yrittää leikittää DentaStix-palasta
DentaStix-palanen suussaa












Viime aikoina on vähän blogin päivittäminen jäänyt omien kiireitteni takia, mutta tässäpä taas vähän kuulumisia Maddyn elämästä. Maddy elelee tällä hetkellä rentoa kotikoiran elämää, nyt kun näyttelykurssikin loppui. Maddy osaa nyt aika hyvin jo ravata näyttelyhihnassa ( vähän vielä harjoituksen alla) sekä seistä vapaasti. Vielä kun hännän saa heilumaan niin hyvä tulee. Tänään itse asiassa Maddy täyttää 6kk :)

Maddy pääsi yhdeksi yöksi nyt hiihtolomalla isälleni kylään, kun itse asun siellä. Se olikin jännä paikka, varsinkin portaat olivat erittäin pelottavat, kun ne eivät olekaan umpinaiset. Maddy ei vielä uskaltanut kiivetä niitä ylöspäin, mutta alasmeno sujui oikein mukavasti. Olin pelastanut alakerran matot Maddyn tieltä vahinkojen varalta, mutta aika hyvin tarpeet tulivat ulos kuitenkin. Maddyä riemastutti, kun Jekku-koira naapurista tuli kylään vähän riehuttamaan Maddyä. Illalla oli nimittäin niin kylmä, etten olisi pennun kanssa kovin pitkää lenkkiä viitsinyt tehdä. Jekku väsähti tunnin remuamisen jälkeen, Maddyssä olisi ollut vielä virtaa vaikka muille jakaa. Jekulta saatiin Maddylle lainaan sellainen älykkyyspeli, jossa luukkua siirtämällä saa ruokaa. Maddy ei tosin ihan ymmärtänyt ideaa. No, ehkä joskus sitten. Kävimme seuraavana päivänä pellolla kävelemässä, ja annoin Maddyn olla peräti hetken vapaana, kun ei ollut ketään näköpiirissä. Hyvin sujui luoksetulo, ja Maddy selkeästi viihtyi vapaana.

Etsi kuvasta koira

Koirapuistosta ei oikein näillä kylmemmillä ilmoilla meinaa löytyä sopivan kokoisia leikkikavereita, yleensä kaikki koirat ovat Maddyä enemmän tai vähemmän isompia. Maddy ei aina oikein innostu itseään isommista leikkikavereista (paitsi Jekusta), harmi sinäänsä koska viime aikoina on tullut vastaan paljonkin koiria, joita olisi kiinnostanut leikkiä Maddyn kanssa. Tosin Maddy yllättäen innostui vähän leikkimään nuoren pienikokoisen lapinkoiran kanssa koirapuistossa. Tosin leikin mennessä liian rajuksi Maddy tuli jalkoihini turvaan. Lapinkoiran mennessä kauemmaksi Maddy kuitenkin paineli sen perään haastaen sitä taas leikkiin. Hassu otus.


lauantai 5. helmikuuta 2011

Koirapuistoelämää




Kävimme tänään Jekku-villiksen kanssa koirapuistossa vähän riehumassa. Maddy oli aivan fiiliksissä päästessään vähän juoksentelemaan jonkun kanssa. Se yritti jo matkalla leikittää neljää vastaansattunutta koiraa, joilla ei Maddyn harmiksi hirveästi leikkihaluja ollut. Koirapuistossa ja pellolla Maddy pääsi painimaan Jekun kanssa, ja sekös oli hauskaa. No, kuvat kertovat enemmän :) Lisää kuvia löydät täältä

















tiistai 1. helmikuuta 2011

Citykoira

Tänään oli viimeinen kerta pentukoulua, joten nyt treenaaminen jatkuu sitten ihan kotioloissa. Keväämmällä sitten ajattelin katsella jonkinmoista jatkokurssia mahdollisesti, mutta se nähdään sitten.

Joka tapauksessa, Maddy keskittyi nyt vikalla kerralla kohtalaisen hyvin. Vähän meinasivat hajut välillä kiinnostaa enemmän kuin olisi pitänyt, mutta kyllä se sitten jaksoi taas hetken keskittyä olennaiseenkin. Eli siis kevät menee tässä harjoitellessa ihan näitä perusjuttuja, kuten paikallamakuuta, seuraamista ja luoksetuloa.

Matkat menivät tällä kertaa itse asiassa oikein hyvin. Pääsimme autokyydillä paikalle, ja Maddy nu(o)kkui lähes koko matkan ihan tyytyväisesti. Vähän se kyllä aloitteli kuolaamista aluksi, mutta rauhoittui sitten, kun iskin tuulettimen lämpötilan +16 asteeseen. Jouduimme tulemaan taas kahdella bussilla takaisin, mutta Maddy nukkui kiltisti koko ekan pätkän ja lähes kokonaan tokankin pätkän. Hyvä tyttö!

Aikamoinen citykoira siitä on kuitenkin tullut näiden Kampin läpi ravaamisien seurauksena. Se ei kovinkaan paljon jaksa enää ottaa häiriötä Kampin aukion läheisyydessä pyörivistä ihmisistä, vaan tepsuttaa nätisti remmin päässä. Liukuovet eivät yhtään kammottaneet Maddyä, tällä kertaa annoin sen itse kävellä niiden läpi. Toki tarkasti valvovan silmän alla, ettei satu vahinkoja niiden ovien kanssa. Liiketunnistimien herkkyydestä ei koskaan tiedä. Kampissa sisälläkin Maddy meni oikein vauhdilla ja ihan fiiliksissä eteenpäin ihmisten keskellä, ja sai aikaan taas ihastelevia katseita muutamilta ihmisiltä. Jälkimmäisessä bussissa oli vielä sellainen mukava yllätys, että toinen pikkuveljeni ilmestyi yllättäen samaan bussiin, joten johan siitä riemu repesi. Maddyllä meni hetki, ennen kuin se malttoi asettua aloilleen nukkumaan.

Tästäkin kuitenkin selvittiin ehjin nahoin, nyt ei ole vähään aikaan tiedossa pidempiä reissuja bussilla, ihan hyvä niin. Ihan vain vielä kertauksen vuoksi voisimme mennä koirapuistoon bussilla (n. 10min matka) jottei ihan pääse unohtumaan, mikä juttu tämä oli.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Matkapahoinvointia

Kasvattajan koirat valmiina toimintaan
Olimme sunnuntaina taas näyttelyharjoituksissa, ja tällä kertaa sujui hieman paremmin jo. Käveleminen on edelleen haastavaa, varsinkin kun on muita koiria ympärillä, mutta muutaman kerran Maddy käveli jo ihan nätisti. Seisomisen kanssa ei ole mitään sen suurempaa ongelmaa, paitsi että Maddy meinaa välillä seisoa hieman vinossa. Sen sijaan tällä kertaa Maddyllä ilmeni ensimmäistä kertaa jonkin sortin matkapahoinvointia menomatkalla. Se kuolasi aivan älyttömästi, mitä se ei ole tehnyt aikaisemmin, oli levoton ja näytti pahoinvoivalta. Pääsimme kuitenkin perille lopulta ilman sen kummempia välikohtauksia. Takaisintulomatka bussissa sen sijaan ei ensimmäistä kertaa oikein onnistunut. Joudumme menemään kahdella bussilla, n. puolen tunnin matkan kummallakin. Ensimmäisen bussimatkan Maddy nukkui nätisti sylissä ilman mitään ongelmia, ja heräsi vasta pari minuuttia ennen jäämistä. Toisella bussiosuudella sen sijaan kuolaaminen alkoi taas n. puolen välin jälkeen. Loppujen lopuksi Maddy okensi juuri kun nousimme bussista ulos. En sitten tiedä, onko sitä jotenkin alkanut ahdistaa yhtäkkiä kulkuvälineillä liikkuminen vai haisiko bussi jotenkin pökerryttävälle vai mistä johtui. Olemme kuitenkin jokin verran tässä liikkuneet bussilla ilman mitään sen kummenpia ongelmia, samoin kuin autollakin. Toivottavasti se menee kuitenkin ohi, oli mitä oli, koska koirakoulua on vielä yksi kerta jäljellä, ja näyttelyharjoituksia vielä kaksi kertaa ja joudumme kuitenkin menemään vähintään autolla.


Koeviikkoni takia minulla oli tänään vapaapäivä, joten kävimme päivällä puolentoista tunnin lenkillä kun kerrankin minulla oli kunnolla aikaa lenkkeilä valosan aikaan. Ja koska bussi lähti päätepysäkiltä oikein sopivasti, hyppäsimme kyytiin. Menimme tällä kertaa vain muutaman minuutin matkan, mutta Maddy aloitti jo pienen kuolaamisen tällä lyhyellä matkalla. No, tästä tulee siis seuraava projekti jos pahoinvointi tuppaa jatkumaan: Pennun uudelleentotuttaminen bussiin. Eli viimeistään hiihtolomalla aletaan vähitellen lähestyä bussia hitaasti ja rauhallisesti, ja vähitellen istutaan vähän aikaa myös kyydissä.

Muuten lenkki oli kyllä oikein onnistunut, pääsimme ekaa kertaa pellolle ja koirapuistoon asti. Pellolla teimme vähän luoksetuloharjoituksia, ja Maddy kuuntelee aika hyvin, paitsi silloin kun nenä meinaa viedä jonnekin tuoksun luo. Koirapuistosta löytyi uusi kaveri ja Maddy oikein yllätti minut haastamalla pienen nuuskimisen jälkeen puistossa olleen valkoisenpaimenkoirauroksen leikkiin. Alun perin olin Maddyn päästänyt isojen puolelle ihan vain sosialistamisen vuoksi, jotta tulisi tutustuttua vähän isompiinkin koiriin. Tosin jonkin ajan juoksentelun jälkeen valkkaripoika innostui hieman liikaa ja Maddy ilmeisesti äänestä päätellen sai pienen osuman tassusta. Maddylle ei kuitenkaan käynyt mitään paitsi, että leikkimishalut hieman vähenivät. Reippaasti se meni kuitekin puistossa nenänsä perässä ja vähän vielä viritteli leikkejä valkkarin kanssa. Takaisintulomatkalla Maddy yllätti jälleen tutustumalla reippaasti hevosenpuolikkaan kokoiseen owczarek podhalanskiin (puolalainen vuoristokoira). Korkeutta tälläkin uroksella taisi olla iloisesti n. 60cm eli vielä enemmän kuin valkkarilla, ja turkkia ja massaa paljonkin enemmän. Maddy se muuttuu aina vain reippaammaksi. Harmi etten tajunnut ottaa kuvaa, Maddy näytti kyllä jyrsijänkokoiselta tuon otuksen rinnalla.



Olen huomannut, että Maddyn esiintyminen julkisilla paikoilla herättää ihmisissä paljon tunteita. Yleisesti ottaen kaikki naispuoliset henkilöt päivittelevät sen suloisuuttaa, varsinkin keski-ikäiset  naiset ja n. 10v tytöt. Miehet yleensä hymyilevät huvittuneesti Maddylle ja kommentoivat jotain todellisesta puudelista. Tosin viime sunnuntaina joku turistikin kävi kysymässä, mistä tällaisia kaunottaria löytää.