tiistai 1. helmikuuta 2011

Citykoira

Tänään oli viimeinen kerta pentukoulua, joten nyt treenaaminen jatkuu sitten ihan kotioloissa. Keväämmällä sitten ajattelin katsella jonkinmoista jatkokurssia mahdollisesti, mutta se nähdään sitten.

Joka tapauksessa, Maddy keskittyi nyt vikalla kerralla kohtalaisen hyvin. Vähän meinasivat hajut välillä kiinnostaa enemmän kuin olisi pitänyt, mutta kyllä se sitten jaksoi taas hetken keskittyä olennaiseenkin. Eli siis kevät menee tässä harjoitellessa ihan näitä perusjuttuja, kuten paikallamakuuta, seuraamista ja luoksetuloa.

Matkat menivät tällä kertaa itse asiassa oikein hyvin. Pääsimme autokyydillä paikalle, ja Maddy nu(o)kkui lähes koko matkan ihan tyytyväisesti. Vähän se kyllä aloitteli kuolaamista aluksi, mutta rauhoittui sitten, kun iskin tuulettimen lämpötilan +16 asteeseen. Jouduimme tulemaan taas kahdella bussilla takaisin, mutta Maddy nukkui kiltisti koko ekan pätkän ja lähes kokonaan tokankin pätkän. Hyvä tyttö!

Aikamoinen citykoira siitä on kuitenkin tullut näiden Kampin läpi ravaamisien seurauksena. Se ei kovinkaan paljon jaksa enää ottaa häiriötä Kampin aukion läheisyydessä pyörivistä ihmisistä, vaan tepsuttaa nätisti remmin päässä. Liukuovet eivät yhtään kammottaneet Maddyä, tällä kertaa annoin sen itse kävellä niiden läpi. Toki tarkasti valvovan silmän alla, ettei satu vahinkoja niiden ovien kanssa. Liiketunnistimien herkkyydestä ei koskaan tiedä. Kampissa sisälläkin Maddy meni oikein vauhdilla ja ihan fiiliksissä eteenpäin ihmisten keskellä, ja sai aikaan taas ihastelevia katseita muutamilta ihmisiltä. Jälkimmäisessä bussissa oli vielä sellainen mukava yllätys, että toinen pikkuveljeni ilmestyi yllättäen samaan bussiin, joten johan siitä riemu repesi. Maddyllä meni hetki, ennen kuin se malttoi asettua aloilleen nukkumaan.

Tästäkin kuitenkin selvittiin ehjin nahoin, nyt ei ole vähään aikaan tiedossa pidempiä reissuja bussilla, ihan hyvä niin. Ihan vain vielä kertauksen vuoksi voisimme mennä koirapuistoon bussilla (n. 10min matka) jottei ihan pääse unohtumaan, mikä juttu tämä oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti