lauantai 1. tammikuuta 2011

Hyvää uutta vuotta!


Maddy toivottaa hyvää ja vauhdikasta uutta vuotta kaikille! Vauhtineiti itse oli hoidossa Jekku-koiran luona uuden vuoden, kun koko perhe oli omalla tahollaan juhlimassa vuoden vaihtumista. Hyvin oli selvitty rakettien paukkumisesta ja kummallisista valoilmiöistä. Maddy ei ollut kuulemma korvaasakaan heilauttanut noin turhille jutuille. Keskitytään mielummin niihin kummiin hyypiöihin joita lenkillä välillä tulee vastaan, niihin, joilla on jotkut lankut jaloissa. Kummaa väkeä täälläkin liikkuu.


Saimme siskoni kanssa otettua Maddystä mukavannäköisen seisomakuvan juuri alkuviikon trimmin jälkeen, jolloin Maddy on ollut pörheimmillään. Olen nyt trimmannut Maddyä suurin piirtein kerran viikossa, joten seuraava trimmi on odotettavissa muutaman päivän sisällä :) Mahtavan möhköturkin alka kuoriutui sievä tyttönen, kasvattaja nimittäin muotoili turkin samalla. Nyt sitten alkaa hieman haastavampi projekti, nimittäin niskahiusten kasvatus. Mirja laittoi samalla Maddylle punaiset pampulat päähän, että tukkakin pysyy pois silmiltä. Sitä alkaa nimittäin olla jo sen verran, että siitä saa jo pienen tupsun aikaiseksi.


Maddy yllätti minut tänään hyppäämällä aivan itse sohvalle lelun perässä ilman mitään sen kummempaa ongelmaa. Hyvä ettei aikaisempi harjoittelu mennyt hukkaan. Viereisessä kuvassa taidonnäyte hyppykanimme pienistä pompuista. Oli aika lentävä lähtö ilmeisesti jonkin lelun perään. Koppia ei kuitenkaan tainnut tulla Maddyn harmiksi. No, ehkä ensi kerralla.




Pääsette näin lopuksi vielä ihailemaan Maddyn uusinta nukkumapaikkaa, jonka se on itselleen keksinyt. Idean alkuperäisenä esiintuojana voimme pitää erästä keskikokoista villakoiraurosta, jota myös Jekuksi kutsutaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti