keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Koiruuksia

Nyt on tämä kirjoittaminen jäänyt hieman vähälle viime aikoina omien kiireitteni vuoksi, mutta nyt sitten tulee parin viime viikon kuulumiset.

Eli siis pentukoulusta oli tällä viikolla tokavika kerta, kohta sekin on ohi. Paikallamakuuta ollaan treenattu samoin kuin liikkeestä maahanmenoa. Molemmat Maddy alkaa vähitellen hallita aika hyvin, tosin maahanmenossa se tarvitsee vielä käsimerkkiä. Pitääkin opettaa se jossain vaiheessa siitä pois... Seuraaminen on hyvin haastavaa, Maddyllä on pientä taipumusta painella edellä ilman sen kummoisempia pitempikestoisia kontakteja. No, siinä riittää meille sitten harjoiteltavaa. Hyvin on neiti jaksanut keskittyä, viime viikolla jouduimme tulemaan paikalle bussilla, joten pikkaisen keskittymiskyky meinasi loppua viimeisillä minuuteilla. Tällä viikolla keskittymiskyky oli jostain syystä vain hukassa. Kyllä se sieltä löytyi sitten yleensä taas hetkeksi, mutta huomasi kyllä selkeästi, että Maddyn ajatukset harhailivat viime kerralla enemmän kuin parilla aikaisemmalla kerralla. Tokotilan lattialla olevat matot osoittautuivat muutamaan otteeseen tziljoona kertaa kiinnostavimmiksi, mutta kyllä se kuono saatiin sieltäkin taas ylös.

Kuvien ottaminen on myös vähän jäänyt, joten uutta kuvamateriaalia ei ole vielä hetkeen tulossa. Viikon loppupuolella sitten tulee varmaan jotain uutta :)

Lisäksi meillä alkoi nyt viime sunnuntaina näyttelyharjoitukset. Ensimmäinen tunti sisälsi jonkin verran teoriaa, jonka aikana pennut saivat juoksennella tilassa vapaasti. Maddy viipotti kuin pieni valkoinen salama ympäriinsä mustien ja ruskeiden pentujen seassa. Treeneissä tuli todettua, että meidän suurin ongelma (esittäjän kokemattomuuden lisäksi) tulee olemaan nätin kävelyn opetteleminen. Tuomarin lääppiminen ei ollut Maddyn mieleen, kun ei ei yleensäkään hirveästi jaksa piitata itselleen tuntemattomista ihmisistä. Koirat on paljon kivempia. No, vaatii totuttelua. Maddy on helppo asetella seisomaan, siinä ei ole mitään ongelmaa. Vapaasti poseeraaminenkin onnistuu välillä erinomaisesti ja välillä vähän huonommin. Kävin maanantaina hankkimassa nyt näyttelytreenejä varten mustan ohuen näyttelyhihnan, koska Stockalta ei löytynyt minkäänlaisia näyttelyketjuja. Aloitamme siis tuolla hihnalla, ketju hankitaan sitten seuraavasta näyttelystä, minne jaksan lähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti